maanantai 9. joulukuuta 2013

BRING ME THE HORIZON (UK) 8.12.2013

BRING ME THE HORIZON (UK) 
PIERCE THE VEIL (USA), SIGHTS & SOUNDS (CAN)
8.12.2013

Eilen oli jälleen hieman erillaisempi keikka, mihin oon tottunut, ahamn ... Menin Jennin ja Juhon kanssa paikan päälle, jonotettiin vähän yli tunti ja sitten päästiinkin jo sisälle, hur wi. Musta oli pelottavaa mennä Circukseen. Mun teki häijyä mennä sinne saliin ja tajuta, että Syyskuussa oli hieman eri bändi lavalla. Jenni saikin mut repiä saliin, mutta onneksi sain karistettua sen ajatuksen nopeasti pois päästä. 

 Sights & Sounds aloitti ensimmäisenä, joskus kahdeksan pintaan? Muhun se ei uponnut millään tapaan, olin vaan todella järkyttynyt äänen voimakkuudesta. Koko sali tuntui pomppivan, ja sydän oli täysin musiikin armoilla. Se esitys kului nopeasti, ja sitä seurasi pieni hetki odotus.

Pierce the veil aloitti varttia vaille yhdeksän, ja wääääää .. olin kuunnellut niitä kyllä tubesta, mutta saatoin vahvistaa keikalla, että todellisuudessa olin hurahtanut vain yhteen biisin. Koko muun keikan olinkin ihan "hablahabla, mitä tehdään?", sillä välin myös ehdin liikaa ajatella sitä totuutta, että the GazettE todella oli ollut siinä samassa salissa muutama kuukausi takaperin .. hyr. 


Ja sitten vuorossa oli vihdoin ...... BMTH ; ; ♥ 
Ne aloitti joskus kymmenen pintaan ja aaah .. kun ensimmäinen biisi kajahti ilmoille, musta tuntu, että olisin voinut heti purskahtaa itkemään. Settilista on jälleen kaukana muistista, mutta aaaaaaaah ... en tiedä mitä sanoa. Mun korvissa soi vieläkin, mutten jaksa välittää. En vain pääse yli siitä, kuinka Olin ääni ja sanoitukset saa koko kehon aavalle merelle. Ja nyt, kun se musiikki pauhasi sellaisella voimalla ympäri salia, niin se oli jotain täydellistä. 

Mun pitää vaa sanoa, kun en näihin tän kaltaisiin keikkoihin oo tottunut, että pitit, missä ihmiset juoksee ringissä toisiaan päin niin ... hyi. En tajua miten jotkut haluavat sellaista harrastaa, koska kaikkiin sattuu. Pitissä olijoihin, sekä myös niihin, jotka ovat pitistä ulkopuolella. Onhan se kiva, että jotkut tykkää, mutta .. hyr. Okei, olihan diruissakin silloin pittei, mutta tuolla se nyt oli ihan yleistä. Muille kivaa ehkä, mutta itse pelkäsin kyllä henkeni puolesta, kun viereen tulee pitti, etkä sä pääse mihinkään seinän ja sen pitin välistä pakoon. 


Ei mulla oikeastaan oo mitään sanottavaa ... keikkapaikka oli jälleen yhtä syvältä kuten aiemminkin, sekä suomalaiset ihmiset vaan voisi parantaa käytöstapoja. Taas oli narikassa kauhea töniminen ja huuto, että hänen ja hänen pitää päästä narikalle, kun mm, kaikkihan sinne haluaa. Ja vielä aikuiset miehet, huh huh. 

Sekä pakko kyllä sanoa niistä kameroista, että ihan raivostuttaa kattoa niitä kameroita/kännyköitä joka puolella ... Varsinkin, kun harva niistä kuvista oikeasti onnistuu, joten olisi paljon mieluisampaa, että ei tarttisi kaikkien ihan koko keikkaa kuvata videolle. : ))) (ehkä oon vaa tottunut, ettei keikoilla saa kuvata ..)


Menisin kattomaan bmthta kyllä uudestaankin, jos saisin mahdollisuuden. 
Mutta mieluiten kyllä parvelta .. (krhm olenko tulossa vanhaksi ._.)

wiii, noi ostin ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti